Joka kurjen laulua kuuntelee
2022 (Kovakantinen)
Kustantaja Basam Books
Kaikki alkaa siitä, kun 19-vuotias Sofia nukahtaa bussiin ja herää vasta päätepysäkillä. Pimeällä pysäkillä Sofia tapaa yllättäen vanhan ystävänsä Nanan, joka johdattaa hänet salaperäiseen ruusuköynnösten peittämään taloon nimeltä Villa Ruusu. Omalaatuinen talo ja sen rönsyilevä puutarha kätkevät sisäänsä salaisuuksia, jotka alkavat hitaasti paljastua myös Sofialle.
Vanhasta matka-arkusta Sofia löytää oudon valkokantisen kirjan, joka kertoo Mei-nimisestä tytöstä. Mein tarina vie satojen vuosien takaiseen Japaniin, jossa kurkien kerrotaan muuttuvan ihmisiksi ja bambukaihtimien taakse kätkeytyy monia salaisuuksia. Mein tarinaa lukiessaan Sofia alkaa löytää itsestään ja Meistä kummallisia samankaltaisuuksia ja samalla kahden eri maailman välinen raja alkaa häilyä.
Joka kurjen laulua kuuntelee on Sinikka Koyaman esikoisteos, jossa kohtaavat suomalainen ja japanilainen kulttuuri sekä historia ja nykyhetki.
18-vuotiaan Nenen elämä ei ole mallillaan: hän kärsii unettomuudesta ja painajaisista, eikä koulunkäyntikään suju ongelmitta. Lopulta väsymys ja paha olo purkautuvat ikävällä tavalla, kun Nene alkaa kiusata luokkakaveriaan Emmaa. Emma katoaa jäljettömiin ja jäljelle jää vain hänen luonnoskirjansa, joka on täynnä epätodellisen kauniita maalauksia.
Koulun alla sijaitsevat ”katakombit” vetävät Neneä oudolla tavalla puoleensa ja lopulta hän eksyy pimeisiin käytäviin etsiessään Emmaa. Maanalaiset käytävät johtavat satumaiseen metsään, joka on kuin suoraan Emman luonnoskirjasta. Metsässä Nene kohtaa valkoisen ketun, joka johdattaa hänet yhä syvemmälle metsän uumeniin.
Alkaa huima seikkailu, joka vie lopulta aina muinaiseen Japaniin asti, jossa kilpailevat klaanit ovat ajautuneet sodan partaalle ja nuori Hikaru yrittää selviytyä elämästä parhaan kykynsä mukaan. Hikaru päätyy kauniin, mutta julman hovimiehen palvelukseen ja samalla hän joutuu kohtaamaan menneisyytensä varjot. On tullut aika riisua naamiot, joiden takaa paljastuu hyvin toisenlaiset kasvot.
Joka ketun jälkiä seuraa on itsenäinen jatko-osa Sinikka Koyaman esikoisteokselle Joka kurjen laulua kuuntelee.