Joka kurjen laulua kuuntelee
"Katsahdin lampun vieressä lepäävää valkoista kirjaa ja jäin tuijottamaan sitä toviksi mitään näkemättömin silmin. Lopulta päätin ottaa kirjan käsiini. Jo avatessani kirjaa tiesin löytäväni sen sivuilta kirjoitusta. Selailin hetken, kunnes löysin aukeaman, jossa oli kauniilla käsialalla kirjoitettua tekstiä. Nojauduin pehmeitä tyynyjä vasten, annoin itselleni luvan uppoutua tarinaan ja sen jälkeen menetin ajantajuni täysin."
JOKA-trilogia on nuorille ja nuorille aikuisille (YA) suunnattu kirjasarja, jonka genreä voisi kuvailla hybridiksi. Kirjoissa sekoittuu fantasia, maaginen realismi, historiallinen draama sekä romantiikka. Teokset sisältävät myös satuja ja runoja sekä filosofiaa ja mytologiaa, niin Suomesta kuin Japanistakin.
Trilogiaan kuuluu kolme teosta, joissa jokaisessa on kaksi tarinaa; nykyajan Suomeen sijoittuva tarina sekä toinen muinaiseen Japaniin sijoittuva tarina. Teosten tarinat limittyvät toisiinsa, mutta ovat samalla myös itsenäisiä, jolloin teokset on mahdollista lukea haluamassaan järjestyksessä. Vanhat japanilaiset eläintarinat ovat keskeisessä roolissa kussakin kirjassa. Ne ilmentävät tarinan päähenkilöiden persoonaa ja valintoja.
Olen mukana 7.7. Tampereella järjestettävässä Finncon 2023 tapahtumassa. Osallistun kahteen keskustelupaneeliin 7.7.2023 :
klo. 14:00 Aikavänkyröitä ja unennäköä
klo. 16:00 Kohti kirjailijuutta
https://2023.finncon.org/
Trilogian toinen osa Joka ketun jälkiä seuraa julkaistaan helmikuussa 2024.
Teos on jo ennakkotilattavissa kirjakaupoista.